Yritys

Joensuulainen Pohjolan Rengas on harvinaisen pitkän ja mielenkiintoisen historian omaava yritys. Kiteeläinen Petter Vänskä yhdessä silloisen vaimonsa Amandan kanssa perusti jo 1920-luvulla rengasliikkeen rohkeasti Helsinkiin, Bulevardille. Ajat olivat kuitenkin hankalia, eikä tuolloin vasta kehittymässä ollut autoilu antanut yritykselle tarpeeksi ilmaa renkaisiin, joten edessä oli konkurssi.

Petter Vänskä pysyi kuitenkin rengasalalla. Hän pääsi töihin Sortavalaan Johannes Vilhusen rengasliikkeeseen. Vilhusen liike avasi v. 1932 toimipisteen myös Joensuuhun, ja avioeron jälkeen uudelleen avioitunut Petter pääsi Wilhelmina-vaimonsa kanssa Joensuun rengasliikkeen hoitajaksi.

Petter ja Wilhelmina Vänskä ostivat Joensuun liikkeen itselleen vuonna 1935. Yritys toimi nimellä Kumikorjaamo Nopsa.

Suistamolta Revon kylästä kotoisin ollut nuorukainen Joel Repo palveli sota-aikana autokomppaniassa, ja pistäytyi usein Joensuussa rengasasioissa. Erityisen mielellään hän kävi Kumikorjaamo Nopsassa. Tähän lienee ollut osasyynä Vänskän perheen Edith-tytär. Tilanne eteni luontevasti, ja Edith ja Joel avioituivat vuonna 1942.

Sodan jälkeen vuonna 1948 Kumikorjaamo Nopsan omistus siirtyi Wilhelmina Vänskältä Joel Revolle ja toiminta jatkui Joensuun Rengasliikkeenä. Nimi ”Pohjolan Rengas” tuli käyttöön vuonna 1957, kun yritys muuttui avoimeksi yhtiöksi. Yhtiömuoto muuttui osakeyhtiöksi vuonna 1974. Nykyiset toimitilat Tulliportinkadun päässä valmistuivat vuonna 1964.

Yritys on pysynyt suvussa, perheyrityksenä. Toimitusjohtajana Joel Repoa seurasi poika Pentti. Hänen jälkeensä veljeksistä vetovastuussa ovat olleet Markku ja Timo.

Nykyisin vetovastuussa Kai Repo.

 

Kauttamme saat kaiken renkaanvaihtoon liittyvän: renkaiden ja vanteiden asennukset, tasapainotukset ja korjaukset sekä ohjauskulmien säädön (Joensuu). Käytössämme on uusinta tekniikkaa hyödyntävät Hoffman 3D -suuntauslaitteet, joiden ansiosta löydämme säätövirheet ja -viat, joita perinteiset suuntauslaitteet eivät havaitse.

Pois vaihdetut talvirenkaat tai kesärenkaat voit jättää rengashotelliimme, jossa ne säilytetään kumille ihanteellisissa olosuhteissa lämpimässä ja auringonvalolta suojassa. Hotellipalvelu on saatavilla kaikille, eikä se vaadi, että renkaanvaihto tehdään meillä.

Renkaidenvaihdon yhteydessä tarkastamme aina ilmanpaineet ja renkaiden kunnon. Jos rengas asennetaan vanteelle, vaihdamme aina uuden venttiilin ja varmistamme, että myös vanne on kunnossa.

Kaikki vanhat renkaat kierrätetään asianmukaisesti.

Huom! Tarkasta renkaiden ilmanpaineet vähintään kerran kuukaudessa tai tuo autosi meille ilmaiseen paineentarkastukseen. Oikeat paineet löytyvät autosi ohjekirjasta. Talvella ohjepaineisiin pitää Suomessa lisätä vähintään 0,3 bar.